Suomessa myytiin viime vuonna 114 200 uutta henkilöautoa. Näistä sähköautoja oli 1897 kappaletta. Monen hallituksessa istuvan puolueen tavoitteet sähköautojen määrän kasvamisesta karkaavat koko ajan kauemmaksi.
Ensimmäisen polven 5G-verkot vasta rakentuvat, mutta tutkijat ovat jo suunnanneet katseensa seuraavan polven 6G-verkkoihin. Esimerkiksi Sydneyn yliopiston tutkija Mahyar Shirvanimoghaddam arvioi, että 6G-verkoissa päästään terabitin datayhteyksiin.
Kännykkäsäteilyn vaarat nousevat säännöllisin väliajoin puheenaiheeksi. 5G-rakentamisen kieltämään pyrkinyt kansalaisaloite kuivui viime vuonna kokoon, mutta asiaan vihkiytyneet puuhaavat jo taatusti uutta kampanjaa. Säteilyturvakeskus kuitenkin vakuuttaa, ettei 5G tee ympäristöstämme nykyistä vaarallisempaa.
Suomalainen Aalto-yliopistosta ja Helsingin yliopistosta vuonna 2018 ponnistanut startup-yritys aikoo mullistaa lääketieteellisen mikroskopian. Xfold Imaging on kehittänyt mikroskooppien näytelaseihin nanopinnoituksen, jonka ansiosta tavalliset lääketieteelliset mikroskoopit saavuttavat vastaavan tarkkuuden kuin 3-4 nanometrin erotuskykyyn pystyvät supermikroskoopit.
Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia edellisvuodesta. Eniten suosiotaan kasvattivat älykellot, joiden myynti nousi huimat 90,1 prosenttia. Älykellojen suosion kasvua selittävät uusien mallien kehittyneet ominaisuudet sekä se, että yhä useampi haluaa seurata liikkumistaan ja palautumistaan.
ETN järjestää sulautetun tekniikan ECF-konferenssin ensi kesänä jo neljättä kertaa. Tapahtuma on entiseen tapaan ilmainen vieraille. Rekisteröityminen on nyt avattu.
Aalto-yliopiston tutkijat ovat olleet mukana kansainvälisessä projektissa, jossa on kehitetty täysin uudenlainen kolmesta päällekkäisestä hiilinanoputkesta koostuva materiaali. Sen avulla voidaan tehdä esimerkiksi aiempaa kevyempiä ja nopeampia transistoreja tietokoneisiin ja puhelimiin.
Sähköverkoissa on käynnissä iso murros. Vanha keskitetty analoginen jakeluverkko on uudistumassa mikroverkkojen kokonaisuudeksi, johon lisätään älyä digitaalisuuden muodossa, sanoo UPS-valmistaja Eatonin jakeluverkkojen hallintajärjestelmien kehityksestä vastaava johtaja Dirk Kaisers.
Maailman suurin FPGA-piirien valmistaja, vastikään suurimman piirinsä esitellyt Xilinx kertoi osavuosikatsauksessaan aloittavansa säästötoimet, joissa irtisanotaan 7 prosenttia työvoimasta. Syyksi yhtiö ilmoittaa USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan.
Useimmissa uusissa autoissa on jonkinlainen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä. USA:n tieliikenneviranomaisen testeissä nämä järjestelmät osoittautuivat suoraan sanoen surkeiksi. Ne eivät estä jalankulkijaan törmäämistä.
Iso-Britannia päätti tällä viikolla, etteivät maan 5G-operaattorti saa käyttää Huawein laitteita verkkojensa core-osissa. Lisäksi Huawein laitteiden osuus radiopuolen investoinneista ei saa nousta yli 35 prosenttiin. Päätös tulee operaattoreille kalliiksi.
Mate 30 Pro on Huawein kehuttu viimeisin lippulaivapuhelin, jonka kameraominaisuuksia on kehuttu kaikissa testeissä. Ilman Googlen palveluja laitteen myynti on ollut rajoitettua. Nyt Huawei kuitenkin tuo laitteen myyntiin Suomessa.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Flexin tehomoduulituotteet ovat jatkossa saatavilla Digi-Keyn valikoimassa. Sopimuksen myötä koko moduuliportfolio löytyy Digi-Keyn verkkokaupasta.
Tietoturvayhtiö Check Point Software Technologies kertoo löytäneensä merkittäviä haavoittuvuuksia Microsoftin suositusta Azure-pilvipalvelusta. Aukkojen ansiosta hyökkääjä olisi voinut ottaa hallintaansa Microsoft Azurea käyttävien yritysten palvelimia, mikä olisi mahdollistanut yritysten koodin varkaudet ja manipuloinnit.
Japanilainen Murata on esitellyt uuden LoRa-verkkolaitteiden moduulin, jota se kehuu markkinoiden pienimmäksi. Mitoiltaan vain 10,0 x 8,0 x 1,6 millimetrin moduuli soveltuu monenlaisiin sovelluksiin, joissa vaaditaan pientä kokoa, pitkää kantamaa, pitkää toiminta-aikaa akkuviralla ja kustannustehokkuutta.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.